Siirry pääsisältöön
Veneen osto ja myynti
Published: 2023-11-27

Venevakuutusten vertailu: ota nämä asiat huomioon

Millainen venevakuutus on paras juuri minun veneelleni? Mitä asioita venevakuutusten vertailussa kannattaa ottaa huomioon? Tässä vinkit venevakuutuksen vertailuun ja valintaan.

b_56I0935

Ennen venevakuutuksen hankkimista kannattaa tehdä hieman pohjatyötä. Hinnan lisäksi vakuutusten ehdoissa, kattavuudessa ja rajoituksissa voi olla eroja, joista on hyvä olla selvillä ennen valinnan tekemistä.

”Vene voi olla lähes yhtä suuri investointi kuin koti tai mökki. Huolellinen tutustuminen vakuutukseen on tarpeen. Sisältö ratkaisee, vaikka venevakuutuksen hintaa ja omavastuuta olisi äkkiseltään helpoin vertailla”, sanoo Alandian venevakuutuksen johtaja Heikki Karlsson.

Tutustu vakuutuksen ehtoihin

Venevakuutusten vertailu kannattaa aloittaa pyytämällä tarjous useammalta vakuutusyhtiöltä. Tarjousten yhteydessä vakuutusyhtiöiden pitää toimittaa nähtäväksi tiivistelmä vakuutuksesta. Eri yhtiöiden vakuutusoppaiden pitäisi olla vertailukelpoisia keskenään. Tekstit on standardoitu ja niiden perusteella pystyy muodostamaan käsityksen saadusta vakuutustarjouksesta, sen ehdoista, hinnasta, olennaisista rajoituksista ja siitä, mitä vakuutus kattaa.

”Tämän paperin lukeminen on vähimmäismäärä, jos haluaa onnistua vakuutusvalinnassa”, Heikki Karlsson sanoo.

Tutustu venevakuutuksen ehtoihin kerralla vähän paremmin, se kannattaa. Vertaile muutakin kuin hintaa, sillä sisältö ratkaisee. Moni käy kotivakuutuksen huolella läpi, ja sama on syytä tehdä myös venevakuutusta valitessa. Venevakuutus muistuttaakin monella tapaa kotivakuutusta. Keskustele vakuutusyhtiön asiakaspalvelijan kanssa vakuutuksesta, jos et ymmärrä ehtoja.

Jos kyseessä on erikoisempi vene, kannattaa tutkia ja pohtia tarkkaan, mitä vakuutus kattaa. Erot vakuutusten välillä voivat olla suuriakin, eivätkä ainoastaan hinnassa, vaan ehdoissa.

”Korvataanko myrskyt, mastot, purjeet ja veneen erikoistavarat? Mieti omaa vakuutustarvettasi: mitä tarvitset, millä tulet toimeen? Tutki, mitä eroja eri vakuutuksilla on. Alandian venevakuutukset kattavat hyvin laajasti myös veneen irtaimistoa kuten työkalut, navigointilaitteet, veneilyvaatteet ja veneilytarvikkeet”, Karlsson kertoo.

Mies ja nainen seisovat satamassa olevassa moottoriveneessä ja katsovat toisiaan.

Venevakuutusten vertailu, tee näin:

  1. Tutustu saamaasi tarjoukseen ja sen mukana tulleeseen kirjalliseen tiivistelmään vakuutuksesta.
  2. Lue huolellisuusvaatimukset vakuutusehdoista. Omasta veneestä on pidettävä huolta, oltava varovainen ja osattava tiettyjä asioita. Lue läpi ja mieti, miten ne sopivat itsellesi.
  3. Katso ”mitä ei korvata” -kohdat. Tutki, mitä eri vakuutukset ja vakuutusyhtiöt korvaavat ja mitä eivät.

Erilaisilla veneilijöillä voi olla erilaisia tarpeita vakuutuksen suhteen, joten mieti, mikä juuri sinulle on tärkeää. Yksi asia, josta ei kannata tinkiä, on vastuuvakuutus. Se kattaa sellaiset tilanteet, joissa itse joutuu korvausvelvolliseksi vaikkapa satamassa.

Miksi vene kannattaa vakuuttaa ja miten venevakuutuksen hinta muodostuu? Lue kattava artikkelimme aiheesta.

Alandia vakuuttaa – myös osaamisella. Voit kääntyä puoleemme kaikissa veneen vakuuttamiseen liittyvissä kysymyksissä. Kokeneet venevakuutusten asiantuntijat ovat palveluksessasi. Ota yhteyttä ja laske sinulle sopivin venevakuutus tästä.

Laske hinta ja osta vakuutus
utombordare-bla-1

Moottorivene - sisämoottori

inombordare-bla

Moottorivene - perämoottori

segelbat-bla

Purjevene

vattenskoter-bla

Vesijetti

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Värdera din båt

Arvioi veneesi arvo ja muuta sen vakuutusarvoa

Vakuutusmaksuun vaikuttavat monet tekijät, muun muassa ilmoittamasi veneen markkina-arvo.
hund med flytväst_Imagebanner

Venevakuutuksen hinta

Mitä venevakuutus maksaa? Venevakuutuksen hintaan vaikuttaa useampi asia. Hinta voi…
Navigering3_MG_9198 copy

Suomen tyytyväisimmät venevakuutusasiakkaat

Alandia oli kirkkaasti ykkönen, kun tutkimusyhtiö EPSI Rating tutki suomalaisten…