Siirry pääsisältöön
Hyvät merimiestavat
Published: 2020-11-25

Veneet ovat haluttua riistaa – tuota varkaille pettymys

Vuosittain tuhannet veneet ja venemoottorit joutuvat maassamme varkaiden käsiin. Synkkiä lukuja ja synkkä todellisuus veneenomistajille.

Båtar i hamnen

Vuosittain tuhannet veneet ja venemoottorit joutuvat maassamme varkaiden käsiin. Synkkiä lukuja ja synkkä todellisuus veneenomistajille. Nopeat moottoriveneet tuntuvat kiinnostavan varkaita eniten ja rikolliset ovat usein jo kaukana siinä vaiheessa kun varkaus huomataan. Riski joutua venevarkaiden kohteeksi on suurimmillaan veneilykauden alussa ja lopussa eli  ajankohtina, jolloin venesatamissa liikkuu yleensä vähiten ihmisiä.

Yhteisvalvontaa

Satamaan ja sen läheisyyteen kannattaa järjestää valvontaa, varsinkin mikäli alue ei ole aidattu.

– Yhtenä vaihtoehtona on muodostaa veneenomistajien verkosto, jonka kautta palkataan vartijayritys tai hankitaan alueelle kameravalvontaa, kertoo Alandia Venevakuutuksen vahinkopäällikkö Ricard Sjöström.

Mikäli veneesi jää kesäkautena vaille käyttöä pidemmäksi aikaa kannattaa pyytää tuttua katsomaan veneen perään. On myös järkevää pitää vene käytössä olevan näköisenä vaikka käyttö olisi vähäistä.

Merkitse veneesi runkonumero ja nimi paikkoihin, joista niitä on vaikea löytää.

Hyväksyttyjä varkaudenestojärjestelmiä

Markkinoilta löytyy hyväksyttyjä varkaudenestojärjestelmiä kuten lukkoja, elektronisia käynnistyksenestojärjestelmiä ja veneen paikallistamisjärjestelmiä.

Merkitse veneesi runkonumero ja nimi paikkoihin, joista niitä on vaikea löytää ja hävittää.

– Veneen varustelu omilla yksityiskohdilla kuten esimerkiksi kylkiin teipatuilla raidoilla on suositeltavaa, sanoo Sjöström.

Valokuvaaminen ja dokumentointi

Valokuvaa vene ja sen varustus tarkkaan. Kirjaa talteen arvokkaiden varusteiden valmistajat ja mallit. Vältä jättämästä arvokkaita esineitä veneeseen pois lähtiessäsi.

– Kukaan ei halua veneilykauttaan pilalle varkauden vuoksi, panosta siis veneesi varkaussuojaukseen, Ricard kiteyttää.

utombordare-bla-1

Moottorivene - sisämoottori

inombordare-bla

Moottorivene - perämoottori

segelbat-bla

Purjevene

vattenskoter-bla

Vesijetti

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Grundsund, Bohuslän, west coast Sweden

Rantautuminen ahtaaseen satamaan: 7 vinkkiä veneilijälle

Rantautuminen ahtaaseen satamaan voi tuntua pelottavalta. Omaa varmuuttaan voi kuitenkin…
alandia-sjalo

Ota huomioon veneilysää: Näin voit itse ennustaa säätä

Sään ennakointi on yksi olennaisimpia merenkulkutaitoja. Veneilysää vaikuttaa aina vesillä…
lasagne_copy

Ruokaa merelle á la Heikki Karlsson

Viikonlopun ruokien valmistelu alkaa viikolla kotona. Nämä reseptit eivät ole…